Viime viikkoina olen ollut ehkä hukassa itseni kanssa.
Pitkästä aikaa avasin taas Unelma Itsestä työkirjan, paneuduin siihen oikein kunnolla. Mietin mun elämää, tavoitteita ja etenkin tän hetken tunnetta. Sitten mulle avautui taas muutama asia. Ihan vaan sillä, että mä istuin alas ja mietin mun omaa elämää.
Älkää tekään tehkö niin, että menette vain päivästä toiseen samalla kaavalla. Miettikää joskus sitä mihin te ootte kulkemassa, tekeekö se sut onnelliseksi?
Koko vuoden olen panostanut henkiseen puoleen, mitä ajattelen ja miten ajattelen. Olenkin huomannut huiman muutoksen siinäkin mitä asioita mun päässä liikkuu päivän aikana. Ymmärrän yhä paremmin, että hei tää on ihan oikeesti mun elämä ja voin tehdä mitä haluan!
Mun tärkein tavoite on olla onnellinen.
Mutta se onkin monen asian summa.
Tiedän, että monille on pinttynyt mieleen joitakin asioita, jotka saavuttamalla voi olla onnellinen esim. tietty vaakalukema, tietty taloudellinen tilanne, kumppanin löytyminen. Ja varmasti voikin olla näin, näilläkin asioilla voi toisille olla suuri vaikutus siihen kuinka kokee oman onnellisuutensa.
Pitäisi edelleenkin ymmärtää se, että elämä on nyt. Miten mä voisin olla onnellinen tässä hetkessä? Vaikka mä en painaiskaan sen verran kun haluan, mulla ei olisi varaa ostaa sitä mitä haluaisin tai mulla ei olisi kumppania vierellä.
Mä olen onnellinen nyt. Mutta mulla on myös tiettyjä ajatuksia/luuloja joiden toteutuessa olisin (mukamas) vieläkin onnellisempi.
Mulle on jäänyt sellainen ajatus jonnekkin takaraivoon, että mun olisi pakko käydä salilla viisi kertaa viikossa, syödä tietyllä tavalla lähes 24/7, mun on pakko kirjoittaa blogiin jotakin mullistavaa jokatoinen päivä, mun on pakko saada koulussa hyviä numeroita, mun on suunniteltava tulevaisuutta ja sen täytyy sisältää jotakin mahtavaa!
Omalta osaltaan se onkin näin. Tällasilla ajatuksilla mä jaksan painaa eteenpäin ja saankin aikaan vaikka mitä, menen kohti unelmia ja omalta osaltaan nämä lisää mun onnellisuutta. Mutta samalla nää asettaa mulle aivan kauhean suuria paineita. Vaikka mä olenkin tosi tyytyväinen kaikkeen niin joskus tuntuu, että mä en riitä, en tee tarpeeksi. Ja nyt nämä yllämainitut ajatukset on ehkä liian juurtuneet ja rehellisesti se alkaa rasittaa mua aivan helvetisti.
Niinkuin monet muutkin, mä otan ehkä liikaa "mallia" muilta ja koitan pystyä samaan. Toinen käy kuusi kertaa viikossa salilla, mutta en muista sitä, että hän on tehnyt niin jo vuosia. Joku jaksaa raahata 24/7 mukanaan eväsrasioita, mutta en tajua sitä, että hän on tehnyt niin jo kymmeniä vuosia. Jollakin on blogi jolla on tuhansia lukijoita, on sen kautta mukana kaikenlaisissa projekteissa ja tapaa mielenkiitoisia ihmisiä, mutta en taaskaan hahmota sitä, että hänkin on paiskinut töitä sen eteen todella kauan. Asetan omiksi tavoitteiksi sellaisia mitkä ei oikeasti ehkä edes ole niin oleellisia.
Ja tästä syntyy se tunne, aina joskus, että mä en riitä, olen luuseri.
Mutta nyt mä aion päästä tästä pois.
Mä oon tehnyt aivan helvetin ison työn. Kukaan ei voi edes muutoskuvien kautta, tai edes Jukka vierestä seuraamalla, tietää kuinka iso urakka mulla onkaan oikeasti ollut takana. Sillä kukaan muu kuin minä ei tiedä sitä mitä ja miten mä oon ajatellut ennen vs. nyt.
Tää kaikki, niin koko elämäntapamuutos kuin elämä yleensäkkin, on kiinni siitä mitä mun päässä tapahtuu. Ja sinne ei pääse kukaan muu kuin minä itse.
Viime viikkoina olenkin miettinyt enemmän sitä mistä mä oon lähtenyt. Ja aina kun mä vaan jaksan sen muistaa, kaikki paineet katoaa ja ymmärrän kuinka pitkälle oon päässyt. Ja kuinka hyvin mä hoidan asiat jo nyt. Mun ei tarvi tehdä asioita niinkuin joku toinen tekee, mä teen ne niin, että ne on mulle hyväksi.
Mun elämä on kuitenkin muuttunut niin paljon tässä kahden vuoden aikana. Nyt on aika olla tyytyväinen siihen ja lopettaa mun elämän vertailu muihin!
Ja jatkossakin mä aion kuunnella itseäni, sitä mikä tekee just mut onnelliseksi. Mä suosittelen sitä myös teille kaikille.
Mun täytyy elää mun elämää. Mulla on mun omat unelmat ja niitä kohti mä meen jokanen päivä. Mutta mä kuljen eteenpäin siten kun mulle on parasta.
Tää elämä asettaa välillä kamalat paineet, mutta sitten tajuan, että sehän oonkin minä itse.
-krista
Kun muistais vaan useammin ottaa käsittelyyn Unelma Itsestä valmennuksen aiheita. Siitä saa niin paljon irti. Jos sua kiinnostaa niin tutustu, tammikuussa alkaa uusi valmennus:
Tää oli hyvä. Mun mielestä nämä ongelmat ovat monilla ihan tiedostamattakin. Eikä ihme, sillä tuntuu, että ihan arkisissakin asioissa halutaan sitä "heti valmista" oli asia mikä tahansa. Ei tarvitse kuin lukea työpaikkailmoituksia, niin siellä on vaatimuslistaa kerrakseen, mutta samalla halutaan nuoria työntekijöitä, ehkäpä jopa vastavalmistuneita.
VastaaPoistaKaikki on niin kilpailullista nykyään (ainakin tuntuu siltä), että ei ihme jos koetaan riittämättömyyden tunteita ja halutaan olla siellä ihanneminässä heti ja nyt. Syyllistyn tähän itsekin ja oikeastaan se on hidastanut vain omaa kehitystä ja oppimista - ja silti siitä on niin vaikea päästä eroon. Toki, havaitsin koko asian vasta muutama kuukausi sitten, joten ei pitäisi tässäkään odottaa, että vuosikausia noudatetusta ajatustavasta pääsisi naps vain eroon.
PS. Salli kommentoiminen myös nimi+url-tyypeille, en käytä itse mitään näistä kommentointimahdollisuuden tarjoavista profiileista joten joudun nyt kommentoimaan Google-tilillä, kun mielelläni kommentoisin suoraan oman blogini urlilla ja nimellä. :)