Laihaläski hommiin! (Yhteistyössä siskoni sekä Fitverstas)

Moikka kaikille!

Olen Heidi, Kristan pikkusisko ja pääsin myös mukaan tuohon Fitverstaan promotiimiin ja ajattelimme Kristan kanssa, että olisi mukava tehdä myös minun ohjelmasta vähän juttua tänne blogiin, niin pääsette sitten seuraamaan kahta eri ohjelmaa. Kerron tässä ensin alkuun vähän taustaani ja sen jälkeen fiiliksiä alkavasta ohjelmasta.

Olen 19-vuotias liiketalouden opiskelija Kouvolasta. Olen koko elämäni oikeastaan harrastanut ratsastusta, mutta siinä on melkein ainut liikuntamuoto, mitä ennen tein. Nyt vuoden vaihteessa aloin käymään kuntosalilla aina välillä muutaman kerran viikossa, mutta viime kuukausina määrä on lisääntynyt ja nyt käyn noin 4-6 kertaa viikossa salilla.

Olin ennen ihan samanlainen kuin Krista; söin, join ja makasin. En kuitenkaan missään vaiheessa kerännyt hirveästi ylipainoa, koska syömiseni meni niin, että jonain päivinä mätin ihan hulluja määriä sitä ruokaa, mutta sitten joskus saattoi olla päivän parin paasto, jolloin en syönyt paljon mitään. Mutta usein se ruoka oli ihan surkeeta – pitsaa, hampurilaisia, kebabbia, vaaleata höttöleipää, kermakastikkeita jne. Roskaruokaa söin varmaan 1-6 kertaa viikossa. Kotona oli kuitenkin siis joka päivä saatavilla hyvää kotiruokaa eikä sillä olisi itselleen hallaa tehnyt, mutta sitten omilla valinnoilla kodinkin ulkopuolella oli suuri merkitys. En myöskään liikkunut melkein koskaan, joskus kävin kävelyllä. Vihasin ennen liikuntaa, koska esimerkiksi koulussa olin aina se huonoin eikä fiilis liikuntaa kohtaan ollut koskaan mitenkään hyvä. Näinä aikoina käytin myös paljon alkoholia, saattoi mennä yli viikkokin helposti humalassa, mutta vakiona oli, että joka viikonloppu join sen pari päivää. Olin sellainen niin sanottu siiderivalas silloin.

Näistä osaatte varmaan päätellä, etten ollut missään hyvässä kunnossa. Pituutta minulla on noin 160cm ja painoa pahimmillaan oli 66kg, mikä ei sinänsä kuulosta vielä pahalta. Kävin kuitenkin kehonkoostumusmittauksessa kun alotin treenaamisen ja silloin

totuus paljastui – kehossani oli rasvaa 42 % ja lihakset olivat olemattomat. Peruskuntoni oli ihan nollassa ja mitään en jaksanut fyysisesti tehdä. Mittaajakin sanoi, että

olen sellainen laihaläski, ja niinhän minä 

olenkin, edelleen.

 Nyt kun olen alkanut treenaamaan enemmän ja miettimään syömisiäni, monet ihmettelevät, että miksi teen niin, koska en ole läski. Ei tarvitse olla ylipainoinen, jotta voi pitää huolta itsestään. Koko ajan mäkin yritän saada kropastani sitä älytöntä määrää rasvaa pois. Monien mielestä mä olen hyvässä kunnossa, koska ei mulla ole ylipainoa enkä ulkoapäin näytä mitenkään lihavalta, mutta jos minussa on ollut joskus melkein puolet painosta rasvaa, ei se ihan normaalia ole. Vaikka eteenpäin on menty, niin silti mulla on vielä paljon matkaa jäljellä. Miksi pitäisi tyytyä vähempään, kun tietää, että itsestä lähtisi vielä enemmän irti? Tiedän, että monet olisivat tyytyväisiä tähän ulkonäköön mikä mulla on nyt, mutta mä en ole, eikä tarvitsekaan. Mielestäni ei ole koskaan hyvää syytä olla treenaamatta, koska aina voi pyrkiä parempaan ja se mun parempi on rasvattomampi ja lihaksikkaampi, terve vartalo.

Voitte varmaan arvata, että alussa se salilla käynti ja syöminen oli todella hankalaa ja vasta parina viime kuukautena olen osannut treenata ja syödä oikein. Mulla on ollut todella hyvä fiilis ja tunne kehossani nyt. Siltikään en ole saanut haluttuja tuloksia vielä ja sen takia päätin hakea Fitverstaan tiimiin mukaan. Ohjelmakseni valitsin body transformation package:n, jonka on tarkoitus kerätä lihasmassaa ja saada lihaserottuvuutta, polttaa rasvaa ja parantaa kuntoa. Ohjelma ei kuitenkaan ole tarkoitettu ihan vasta-alkajille, koska siinä on haastaviakin liikkeitä ja väärin tehtyinä ne voivat olla vaarallisia. Ohjelma kestää 10 viikkoa, joten sinänsä aika pitkään pitäisi jaksaa treenata kunnolla.

Sain viime viikolla käsiini ravinto- ja treeniohjelman ja olen sitä nyt tutkistellut muutaman päivän. Treenejä on 3-6 kertaa viikossa raskaalla, keskiraskaalla ja kevyellä vastuksella. Melkein kaikki liikkeet olivat tuttuja jo minulle ja odotan treenaamista innolla. Eniten odotan sitä, että pääsen kunnolla haastamaan itseni, koska esimerkiksi raskailla viikoilla painot ovat siellä 80-90 % maksimista, enkä ole oikein koskaan treenannut niin isoilla painoilla.

Ohjelma alkaa niin, että ensimmäiset kaksi viikkoa on raskaita viikkoja vastuksiltaan. Seuraavat kaksi viikkoa ovat keskiraskaita, jossa syke on korkeammalla kuin raskailla viikoilla ja keskitytään totta kai lihaksien kasvuun, mutta myös lihaserottuvuuteen. Seuraava viikko sitten on kevyt viikko, jossa painot ovat aika pieniä ja sarjat pitkiä, jotta veri saadaan kiertämään lihakseen ja auttamaan palautumista. Kaikilla näillä viikoilla on myös tarkoitus lenkkeillä.

Seuraava puolikas alkaa samalla raskaalla viikolla, jossa työstetään pelkästään sitä maksimivoimaa. Sen jälkeen alkaa minun mielestäni vaativin kolmen viikon rutistus, jossa on treenit 6 kertaa viikossa ja sykkeen kuuluisi olla aika korkealla koko ajan, on super- ja pudotussarjoja sekä paljon aerobista treenaamista. Tätä odotan kauhun sekaisin tuntein, koska tiedän kuntoni olevan edelleen aika surkea, mutta parhaani yritän silti tehdä koko ohjelman ajan. 

Jos ei poistu mukavuusalueelta, ei niitä tuloksia synny. Ohjelma loppuu kevyellä viikolla, jossa on vain kolme treeniä ja sen jälkeen lähdetäänkin mieheni kanssa minilomalle Riikaan hemmottelemaan toisiamme. 

 Aluksi mua myös jännitti se, kuinka paljon joudun syömään. Olen aiemmin syönyt aika vähän, noin 1300kcal vuorokaudessa ja vaikka tollasella kalorimäärällä olenkin jaksanut treenata ihan hyvin, tiedän ettei se ole riittävästi. Uutta ravinto-ohjelmaani tutkiessa ruokien määrä kyllä lisääntyy, mutta sen laatu ei muutu. Eli syön vuorokaudessa 6 kertaa hyvää, puhdasta ruokaa ilman mitään ihmekikkailuja. Paljon kasviksia, hedelmiä, hyviä rasvoja, riittävästi proteiinia ja jonkin verran hiilaria. Tuo ohjelma oli tarkoitettu myös laihduttajille, mutta mun tavoitteena ei ole enää laihduttaa, vaan oikeastaan kerätä massaa, joten lisään sinne myös rajoitetusti rasvaa ja hiilaria. 

 Aamu lähtee käyntiin hiilarilla, proteiinilla ja hedelmillä. Ennen salia syön kevyemmän lounaan ja se on yleensä koululounas (jos tarjolla on jotain sopivaa) koska minä en suostu siihen, että syön kylmää kanaa ja riisiä autossa. Salin aikana juon aina BCAA-aminohappojuomaa ja reenin jälkeen palautusjuomana on hera80-proteiini. Salin jälkeen on myös päivän isoin annos; jotain lihaa, riisiä/perunaa/pastaa sekä kasviksia. Välipaloja pitää syödä päivän mittaan kaksi ja vaihtoehtoina on joku hedelmä, heraa, marjoja, rahkaa, kasviksia jne. Iltapalan sisältö on myös melkein sama.

Mun mielestä on tosi hyvä, että Fitverstas on antanut eri vaihtoehtoja ravinnon saamiseksi, koska mä olen esimerkiksi aika nirso ruuan suhteen ja aina saman ruuan puputtaminen ei ole mua varten. Haluan myös, että ruoka maistuu hyvältä ja siitä tulee hyvä fiilis, vaikka se onkin terveellistä. Sallin myös itselleni yhden herkkuaterian viikossa, koska yksi huono annos monien kymmenien hyvien seassa ei mun ohjelmaa kaada. 

Tällä hetkellä lähtötilanne on tämä; aamupaino on 57,1kg, hauiksen ympärysmitta 26cm, rinnan 86,5cm, vyötärön 77,5cm, lantion 91,5cm, reisien 54cm ja pohkeiden 33,5cm. Tavoitteena mulla on kehittää koko kropan lihasmassaa, joten paino saa nousta, mutta ei rasvana vaan lihaksena. Sen tiedän, että kymmenen viikon aikana lihas ei pysty hirveästi kasvamaan, mutta kaikki kehitys on tervetullutta. Ohjelman jälkeen toivon olevani kiinteämmässä kunnossa ja saada joitain lihaksia näkyviin. Konkreettisena tavoitteena mulla on ohjelman lopussa saada ensimmäisen viikon maksimipainoihin 10kg lisää, katotaan miten käy. Lisäksi haluaisin saada edes yhden punnerruksen ja leuan vedon. Lisäksi mä toivon, että tän ohjelman avulla voisin vihdoin uskoa itseeni ja siihen, että vielä joku päivä mä olen siinä kunnossa, kuin haluan. Nyt kehitys on ollut aika hidasta ja alkaa usko loppumaan välillä. Mulla on seuraava kehonkoostumusmittaus helmikuun lopussa ja sillon toivon, että lihasmassaa olisi tullut edes kilo lisää ja että rasvaprosentti olisi 29, kun tällä hetkellä se on noin 35.

Kaiken kaikkiaan mä olen tosi innoissani tästä ohjelmasta ja mä tiedän, että mä pystyn tähän. Tällaiseen on turha lähteä sellaisella asenteella, että eihän tästä mitään tule, koska sellasella paskan jauhamisella ei pääse elämässä eteen päin. Mä olen niin varma, että pystyn suorittamaan tän ohjelman loppuun saakka kunnialla. Totta kai tämä vaatii vähän järjestelyä ja uhrauksiakin, mutta ei haittaa. Uskon, että tämä on kaikki sen vaivan arvoista.

Jos teitä kiinnostaa seurata enemmän myös mun kehitystä, niin mua voi seurata Instagramissa tunnuksella heidiiiu tai Snapchatissa heidikatriina. Yritän päivitellä ainakin snapchattiin päivittäin jotain juttuja ja instagramiakin usein. Tänne kirjoitan varmaan lisää sitten, kun ensimmäiset 5 viikkoa on kuluneet. Silloin myös otetaan seuraavat mitat ja kuvat. 

-HEIDI

Siinä oli siis siskoni, suorapuheinen ja ärhäkkä! Annoin hänelle luvan päivitellä blogini kautta omaa matkaansa sillä kaikki esimerkit on tervetulleita :) Ja lisäksi mennään nyt yhdessä eteenpäin tämän Fitverstaan kanssa ja edelleenkin kannattaa tutkia Fitverstaan palveluita. Olen monilta nyt kuullut kuinka opiskelijankin budjettiin sieltä löytyy apua joten: 

www.fitverstas.fi

Täytyy sanoa vielä, että Heidi on "loistava" esimerkki yleistyneestä ilmiöstä eli laihastaläskistä. Ei saa huolestua vasta silloin, kun tavaraa kertyy vyötärölle! Pieni paino ei kerro terveydestä mitään ja kuten Heidilläkin oli vain muutama ylimääräinen kilo, hän oli silti oikeasti epäterve. Mutta onneksi nyt on uusi suunta :) Ajatelkaa, Heidin rasvaprosentti oli melkein sama kuin mitä minulla oli noin 60kg ylipainoisena! Siis ihan kauheaa suorastaan ajatella niin, joten pitäkää huolta terveydestänne jo ennen kuin se näkyy ulospäin kiloina.

Omasta valmennuksestani vielä sen verran, että sujuu aikalailla suunnitelmien mukaan, mutta paino se ei vaan laske ja se oikeasti alkaaa turhauttamaan! Katsotaan mitä tässä nyt vaihtaa, hiilihydraattien määrää vaihdetaan ja lisää aerobista joukkoon. 

Me ollaan luomassa täysin uutta elämää, sellaista jossa voidaan hyvin. Tee säkin niin! 

Ihanaa uutta viikkoa
-krista

Mun vartalo!

Olen pitkään miettinyt tämänkin asian sekä postauksen toteuttamista ja nyt sain sen tehtyä.

Koin tänään jotakin uutta. Jotakin mitä en olisi koskaan uskonut tekeväni! Pidin tänään pienet kotikuvaukset. Tuloksia näitte tässä postauksessa. On todella outoa ajatella, että kuvasin itseäni näinkin vähäpukeisesti saatika, että jaan näitä kuvia! Kysyin jopa mieheltäni kehtaako näitä mihkään laittaa, mutta sitten mietin, että tämmönen mä nyt oon joten miksi ei? Eikä tämä vaatinut yhtään miettimistä, olen kasvattanut niin huimasti itsevarmuutta.

Toki kuvat ei ole vain sutaistuja, vaan niissä olen meikannut ja ne on muokattu mustavalkoisiksi, mutta minä niissä silti olen. Niissä näkyy arpia sekä se, että vatsani ei todellakaan ole litteä vaan sieltä löytyy vielä reilumminkin rasvaa.

Innoistuin enemmänkin kuvien otosta vaikka tarkoituksena oli ottaa vain yksi. Tämä oli hyvin mielenkiintoinen ja erittäin positiivinen kokemus! Nyt näin itseäni taas hieman eri valossa sekä pidän kehostani arpineen kaikkineen enemmän.

En todellakaan ole kroppani kanssa siellä missä haluan olla. Minulla on suuria ulkonäöllisiä tavoitteita, mutta on hyvin tärkeää, että tässä matkalla osaan olla tyytyväinen itseeni. Ja heti sanon, että ulkonäkö ei ole tärkein! Mutta kun on pudottanut jo sen nelisenkymmentä kiloa ja täten saanut elämälleen täyden uuden suunnan, itsevarmuutta sekä terveyden takaisin, niin voin keskittyä jo johonkin muuhun. Toki pidän edellä mainittuja asioita yllä ja ne ovat edelleen ykkösenä, mutta nyt voin panostaa siihen ulkonäköönkin.

Vaikka en ole vielä siellä ulkonäöllisesti missä haluan olla, niin on tärkeää rakastaa itseään siinä hetkessä missä elät. Ulkonäkö on ollut aina itselleni suuri kysymysmerkki. Joskus isompanakin tykkäsin siitä, joskus taas vihasin ja joskus häpesin. En osannut hyväksyä kuitenkaan itseäni sellaisena kuin olin joten nyt pienempänä se on paljon helpompaa.

Vaikka en ole vielä normaalipainoinen niin tykkään nyt itsestäni! Minua ei haittaa enään löllöt eikä arpeni, joita on lähes pitkin kehoani lihomisen takia. Niinkuin monet tietää tänä kesänä ensimmäistä kertaa koskaan käytin bikineitä julkisesti ja julkaisin siitäkin kuvan. Ja lisäksi ilman miettimisiä voin mennä uimahalliin tai rannalle. Monet ehkä ajattelee, että en ole edelleenkään niin hyvässä kunnossa, että voisin bikineitä käyttää ja tiedän, että jotkut ovat varmasti minua katsoneet sillä silmällä "Miksi tuo käyttää bikineitä.." mutta minua ei haittaa! Olen päässyt niin pitkälle ja olen nyt sinut itseni kanssa.

Monet varmaan nyt ihmettelee, että jos kerran olen tyytyväinen niin miksi vielä muokkaan ulkonäköäni? Voin olla tyytyväinen, mutta haluta silti enemmän. Nälkä kasvaa syödessä. Minulla on päässä tietynlainen kuva siitä miltä haluan näyttää. Minua ei siis varsinaisesti haittaa, vaikka olisin tämän verran ylipainoinen koko lopun elämää, mutta koska voin olla sen näköinen kun päässäni kuvittelen, menen sitä kohti.

Tärkeää on kuitenkin pitää itsestään siinä hetkessä. Vaikka sinulla olisi tavoitteita ulkonäöllisesti niin se tekee vaan hallaa jos ennen sinne pääsyä haukut itseäsi. Älä siis missään nimessä ajattele niin, että "Olen ruma, kauheat läskireidet. Kumpa laihtuisin äkkiä." Vaan koita löytää itsestäsi niitä ihania puolia, niitä varmasti on! Itsensä haukkuminen ja arvostelu on ehkä pahinta mitä voit itsellesi tehdä oli kyse sitten ulkonäöstä tai luonteesta. Vaikeaa se voi olla yrittää löytää itsestään jotain mistä pitää, mutta yritä.

Olen paljon yrittänyt itsekkin kiinnittää huomiota siihen, että en sano itsestäni kovinkaan usein mitään rumaa. Vaikka on päiviä, että mahani ärsyttää tai allini heiluu vieläkin. Mutta nykyään pidän itseäni jopa kauniina. Näitä kuvia ottaessa sekä niitä katsellessa mulla oli hyvin itsevarma olo, rohkea tunne.

Kuvaus lisäsi ehdottomasti itsevarmuutta, vaikka aluksi ehkä jännittikin ryhtyä tähän. Sanoin jopa miehelleni, että "Kato ku näytän kauniille!" En kovin usein sitä sano tai ainakaan tarkoita. Suosittelen ehdottomasti muitakin järjestämään omat kuvaukset yksin tai vaikka kaveriporukalla tai pyydä paikalle ammattikuvaaja! Laita päälle sellainen asu jossa tunnet olosi hyväksi, mutta se tuo vähän haastetta ja ryhdy poseeraamaan! Luo itseesi varmuutta ja rohkeutta. Tällaisista kuvauksista minä ja monet muut ovat saaneet paljon.

Sinä olet ainoa ihminen kenen kanssa sinun on elettävä. Keho on sinun temppelisi joten nauti siitä!

Lisäksi minulta on kysytty paljon, että miltä se mun maha nyt näyttää. Ja todellakin on ihan hyväksyttävää kysyä sitä ja nyt saattekin kuvan kera vastauksen. Minun vatsani on siis pysynyt hyvin mukana, niinkuin kaikki muutkin paikat. Kaikki olettaa, että nahkani roikkuu kunnolla ties missä asti. Mutta niinkuin sanoin alussa, vatsani ei ole timmi ja sileä, vaan siinä näkyy vielä löllyvää. Etenkin, kun on taas päässyt eroon turvotuksesta ja rasva palaa. Mutta nahkaa ei kuitenkaan roiku ja olen siitä kiitollinen.

Ihanaa sunnuntaita! Arvosta itseäsi <3

-krista

ps. Kuvat on otettu omalla puhelimellani (Iphone6s ja itselaukaisimella eli laatu ei vastaa oikeita kuvauksia, mutta kelpasi minulle)

Työllä kohti tavoitteita: SCS valmennus (Fitverstas)

Ihanaa uutta viikkoa! 

Kirjoittelen vaihteeksi vähän tavallisemmista asioista, mutta kannattaa kuitenkin pysyä kuulolla.

Ihanaa kävellä metsässä kuulokkeet korvilla <3

Olen siis mukana Fitverstaan promo-tiimissä eli sain kokeiluuni heidän suunnitteleman SCS-valmennuksen. Sen kesto on kuusi viikkoa ja se sisältää ruokaohjeet sekä treenisuunnitelman.

Ensimmäiseksi on pakko sanoa, että ensimmäinen viikko sujui erittäin hyvin ja innolla eteenpäin :) Joitakin asioita toki nousee esiin niin hyvässä kuin pahassa. Ensinnäkin täytyy mainita, että jos on kysyttävää niin saan kyllä äkkiä vastauksen ja ohjeita sekä monipuolisuus on plussaa. Ruokavalio on yksinkertainen, mutta se sisältää kuitenkin mahdollisuuksia vaihdella mitä syö. Treeneihinkin on saanut uusia juttuja sekä treenit vaihtelee jollakin tavalla koko ajan.

Ruokailut on lähes samaa mihin olen tottunut joten niistä ei sen enempää ole edes sanottavaa. Yksinkertaista ja nopeaa ruokaa. Herättää ajatuksen, että ei voi kyllä keneltäkään tulla selitystä "En kerkeä/osaa/ei ole rahaa." Mutta sitä kyllä mietin miksi esim. riisi/pasta määrät on desilitramittoina ja kypsänä sillä se tuo hankaluutta. Olen aina laittanut joko liikaa tai liian vähän, kun ei mitata raakana. Mutta toisaalta pieni juttu tuo on ja sen oppii, kun useamman kerran tekee. Mutta ei ole tarvinnut olla kauheassa nälässä kuitenkaan ja jaksaa treenata.

Eväät lukee aina mukana. Tässäkin viisi tuntia laukussa muhinutta kanaa ja riisiä 

Kauppareissut on tärkeä osa hyvinvointia. Panosta niihin!

Treenejä oli viime viikolla kuusi plus parit kävelylenkit. Salilla nostetaan rautaa sekä tehdään myös aerobista eritavalla joten jokainen treeni on erilainen ja kaikkeen on ohjeet. Nyt olen vihdoinkin saanut ne rintatreenit mukaan! Aina ennen laiminlöin ne joten tämä ehdoton plussa. Lisäksi nyt on keskittynyt enemmän tekniikkaan sekä siihen, että ottaa tarpeeksi isoja painoja käsiin, joten tuntuma on ollut ensimmäisen viikon jälkeen jo erilainen. Sekä on toki vetänyt aika kipeäksi, kun vetää täysillä ja uusiakin liikkeitä. Uskon, että tämä treeniohjelma on nimenomaan se millä saavutetaan nyt jotakin uutta. 

Kyllä sieltä jo pienet olkapäätkin erottuu...

Kaikenkaikkiaan siis hyvä lähtö tähän! Vaikka tämä valmennus ei olekkaan aloittelijoille niin uskon, että Fitverstaan tarjoamista palveluista löytyy jotakin jokaiselle. Selkeät ohjeet ruokailuun, monipuolisia treenejä mitkä sisältää tarkat ohjeet kuvien kera joten ei voi mennä kamalasti vikaan.

Suosittelen siis nyt jos sinulla on tarvetta jonkinlaiseen apuun niin tutki näitä sivuja. Fitverstas tekee useita ohjelmia joiden hinnaksi ei jää kuin 15-30e eli ei juuri mitään! Siellä oli ohjelmia painonpudotukseen, lihaskasvuun, pepun kasvattamiseen, kehonpainotreeneihin... Kunhan tämä nykyinen valmennus loppuu niin voi olla, että ostan jonkun toisen. Lisäksi sieltä on toki saatavilla erilaisia valmennuksia sekä pt-palveluita. Joten tutustu ihmeessä! Ei ole huonosti käytetty parikymppiä.

http://www.fitverstas.com/

Ps. Tämä ei ollut maksettu puhe.

Innolla siis taas tähän viikkoon :) Valitettavasti mulla on kauhea kiire koulun kanssa joten maanantaina sekä tänään jäi treenit väliin, mutta muina päivinä taas mennään ja ne kuusi treeniähän suoritetaan vaikka mikä olisi! Katsotaan myöhemmin josko se painokin tästä lähtisi taas laskuun, mutta kyllä mä ainakin itse huomaan taas oikean suunnan peilissä.

Ota tehtäväksesi tällä viikolla huolehtia siitä liikkumisesta. Pidä kiinni sovituista liikuntahetkistä ja paina täysillä tai jos et ajatellut liikkua ollenkaan niin mites olisi pari kävelylenkkiä?

Liikunnantäyteistä viikkoa kaikille! <3

Mä ainakin aion hikoilla tällä viikolla ihan pirusti

-krista

Henkilökohtaista: Kuka mä oon?

Olen miettinyt tämän postauksen kirjoittamista jo kauan. Sekä eilinen postaus Kyllä mäkin saan joskus paskaa niskaan lisäsi halua kirjoittaa tästä. En vain ole saanut aikaiseksi sillä en vain tykkää puhua siitä mitä nyt saatte tietoonne. Tämä tulee olemaan synkin ja ikävin postaus varmaan koskaan. Yritän kovasti unohtaa menneet sillä elän nyt uutta elämää enkä osaa yhtään omaksua sitä miten elämäni onkaan muuttunut. Rehellisesti sanottuna joskus pelkään, että tämä kaikki loppuu. Kupla puhkeaa ja kappas. Olen taas samassa vanhassa elämässäni.

Mutta kai se on uskottava, että mun elämä on vaan muuttunut niin kovasti. Tideän kuinka kovasti lukijani tykkäävät saada kuvaa siitä miten asiani oli ennen verrattuna nyt. Joten hetkeksi aikaa palaan ajassa taaksepäin, useampienkin vuosien taakse. Kerron kokemuksistani sekä ajatuksistani rehellisesti jotta te tietäisitte mistä mä olen lähtenyt. Seuraavat asiat tulevat ehkä yllätyksinä heillekkin ketkä ovat hyvin läheisiä minulle.

Haluan kuitenkin sanoa vielä, että tämä ei ole säälinkerjäys postaus ja tiedän, että monilla on isompiakin ongelmia kuin minulla on ollut. Mutta tämä onkin nyt minun tarinani.

Niinkuin eilisessä postauksessani sanoin, olen synkistellyt monta vuotta joten nyt on aika olla iloinen. Vaikka ulospäin monesti näkyi se, että olen iloinen ja hassuttelen niin se oli osaksi vain peitetarinaa sille mitä tunsin sisällä. En vain koskaan halunnut puhua asioista kenellekkään vaikka olisi pitänyt.

Lapsuudessani asuin vanhempieni sekä pikkusiskon kanssa omakotitalossa ja mulla oli oikeasti kaikki hyvin. Vanhempani ovat oikeasti maailman parhaimmat ja he tekivät ja tekevät edelleen kaiken jotta minulla olisi hyvä olla. Siskoni on myös aina ollut yksi minun ystävistäni ja on sitä edelleen. Lisäksi minulla on monta ihanaa hyvää ystävää joiden ansiosta päiväni ovat aina olleet parempia.

Mutta tottakai elämässä tapaa muitakin ihmisiä kuin vain sinulle kilttejä ja hyväsydämisiä läheisiä. Muista ihmisistä johtuen olen kokenut riittämättömyydentunnetta, surua, ikävää, häpeää sekä itsetuhoisia-ajatuksia. Monet ihmiset osaavat laittaa saamansa kommentit toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Minä en pystynyt siihen. Tai näytin ehkä sille ettei muiden sanat haittaa, mutta kotona itkin. Yksin.

Entinen minä ei varmaan koskaan hymyillyt?

Ala-asteella olin jo ylipainoinen. Sain sillon jo kuulla painostani muilta ja muistan aina, kun poika josta olin kiinnostunut sanoi "Seurustelisin sun kanssa jos oisit laiha." Silloin se ei tuntunut vielä niin pahalle, oltiinhan me kuitenkin vasta 11-vuotiaita. Mutta sitten kun siirryin yläasteelle, huomasin, että se piti paikkaansa. Painoni leimasi minut tietynlaiseen muottiin. Muottiin joka antoi luvan haukkua, halveksia ja mollata kaikkien edessä. 

Yläasteella olin jo sellainen "Älkää huomatko olemassaoloani" jotta en saisi paskaa niskaan. Jossakin vaiheessa sain kuitenkin lisää ystäviä ja heidän seurassaan minulla oli aina hyvä olla. Koulunkäytävillä sekä vapaa-ajalla sain kuitenkin huutelut osakseni "Vittu mikä läski!" "Hyi saatana." Muistan useita tapauksia kun sain kuulla vaikka mitä, niin yksin ollessani kuin kavereiden kanssa.

Kerran portaissa minua vastaan tuli kaksi tyttöä jotka sanoivat "Mieti jos toi kaatuis sun päälle. Vähän sä kuolisit sen alle." katsoivat minua ja nauroivat. Kerran myös olimme ystävieni kanssa eräänlaisessa ahtaammassa paikassa viettämässä iltaa jossa sain sitten haukkuja julkisesti siitä miten tällänen läski mahtuu sinne, jää varmaan jumiin. Kaikenlaista kuulin käytävillä, busseissa ja ulkona. Siinä hetkessä joka kerta maailmani romahti, kotiin päästyäni itkin. En koskaan osannut sanoa mitään takaisin.

Kaikki kiusaamiseni johtui siis aina painostani. Niin monet ihmiset ketkä ovat minuun tutustuneet ovat sanoneet sitä kuinka ihana ihminen olen, niin hyväsydäminen ja laitan toiset itseni edelle. Sisäinen minä siis miellytti ja ulkoinen ei.

Yläaste meni kuitenkin ihan ok huolimatta näistä kiusaajista, iso kiitos ystävilleni kun ei tarvinnut olla yksin. Siitä lähdinkin sitten lukioon ja suurin alamäkeni alkoi. Kesällä ennen lukion alkua tutustuin kymmeniin uusiin ihmisiin. Mukaan tuli alkoholi. En tiennyt paikkaani maailmassa ja olin vähän hukassa. Tartuin pulloon sillä muutkin teki niin. Lukiossa koin hyvin vähän kiusaamista, nyt se tapahtui enää vapaa-ajalla. Muistan aina, kun olimme ystävieni kanssa ulkona ja kävellessäni vanhemman miesporukan ohitse joku huusi "Kattokaa nyt totakin läskiä lehmää. Toi on se kuka ei koskaan saa ketään!" ja kaikki nauroi.

Mulle tuli yhä enemmän sellainen olo, että mä oon oikeesti yksin. Kukaan ei huoli mua tämmösenä. Monet muut tytöt alkoi seurustelemaan tai tapailemaan poikia, mutta kukaan ei kiinnostunut minusta. Paitsi kaverina, sillä olin niin hyvä ystävä. Mietin aina, että no ei kai kukaan halua minua tyttöystäväksi, sillä tarjoan minut ihmisenä jo kaveriksi ja kroppani ei kelpaa tyttöystävän rooliin. Kelpasin kyllä aina silloin tällöin hauskanpitoon ja annoinkin poikein pompotella minua, sillä luulin sen olevan kuitenkin mahtavaa, koska parempaa kukaan ei minulle anna. Tällöin heitin haaveet parisuhteesta romukoppaan, uskottelin itselleni etten edes halua mennä naimisiin ja ehkä joskus saan olla onnellinen jos joku minuun tyytyy.

Alkoholista sain voimaa itselleni. Mikään muu ei enään kiinnostanut ja tuntui, että humalassa kaikki on helpompaa. Silloin sulaudun joukkoon eikä kukaan satuta minua. Oli minulla kyllä lähes aina hauskaakin. Uskon, että olen saanut nuoruuteni sellaisia ihmisiä mukaan jotka sopi juuri siihen hetkeen täydellisesti. Joukko bileystäviä. Alkoholi otti kuitenkin liikaa valtaa ja olin humalassa aina kuin mahdollista. Jokainen viikonloppu ja kaikki lomat. Olin aina menossa mukana ja kaikki tiesivät, että mä osaan juoda ja bilettää. Vaikka enhän mä silloin ymmärtänyt, että se oli liikaa.

Lukiossa kiusaamisen, ikuisen yksinolontunteen ja riittämättömyyden lisäksi kuvioita pahensi nettideittailu. Juttelin useille miehille ja tapasinkin joitakin eikä ne mennyt putkeen. Heti suora lyttäys painoni takia ennenkuin sain edes näyttää millainen ihminen olen. Koin tässäkin asiassa paljon paskaa painoni takia. Ja kun kaikki tämä paha olo piti purkaa, etsin siihen keinoja.

Ensimmäinen oli sokeri. Oli asiat hyvin tai huonosti niin ostin aina herkkuja. Luulin silloin, että sokeri auttaa kaikkeen. Vaikka toisinhan se tekee, mutta ihmismieli on mitä on. Tällöin mulle alkoi kehittyä sokeririippuvuus. Toinen keino oli alkoholi. Niinkuin sanoin olin mielelläni aina humalassa. Hetken aikaa unohtui se, että ihmiset ei hyväksy minua, olin ruma läskivalas ja elämäni on mitä on. Mikään ei oikeasti tuonut iloa elämääni. Alkoholi vain hetkellisesti vei pois ne paskat fiilikset. Kolmas oli itsensä satuttaminen. Henkisesti olin sortunut siihen jo kauan. Uskoin jo itsekkin olevani kamala, ruma enkä minkään arvoinen. Mutta sitten ajattelin poistaa henkistä tuskaa fyysisesti. Yksin, kyynel poskella viilsin ensimmäisen viiltoni. Mutta se oli myös viimeinen. Sen ymmärsin ettei se tuonut minulle lohtua. Mutta kävin kuitenkin siellä asti.

Tämän kuvan oton aikoihin voin ehkä kaikista huonoiten.

Kaiken juhlimisen ja henkisen pahanolon jälkeen näkyi vaikutus koulussa. Minun piti opiskella lukiossa, mutta olin ollut sieltä pois noin puoli vuotta ilman syytä. Makasin kotona kera karkin tai tanssin ulkona kera viinapullon. Tottakai asiasta oltiin huolissaan ja käytiinkin monta keskustelua. En koskaan myöntänyt kenellekkään miten asiat oli. Vakuuttelin, että ei tässä mitään, ei mua vaan kiinnosta vaikka oikeasti ne syyt oli isompia. En vain jaksanut välittää. Ei ollut kyse siis laiskuudesta ninkuin moni luuli vaan henkisestä pahoinvoinnista. Miten sä luulet, että selviän lukiosta jos en pääse aamulla edes sängystä ylös? 

Minua kannustettiin menemään ammattilaisen juttusille. Olinkin jo kerran soittamassa, mutta päätin että ei minussa ole vikaa. Nyt ymmärrän, etten tajunnut tilanteen vakavuutta. Luulin, että on ihan tavallista ja kaikki muutkin kokee näitä juttuja. Enkä tosiaan halunnut antaa itsestäni kuvaa, että
olisin jotenkin sairas.

Näinä hetkinä tapasin taas myös uuden miehen. Koin jotain ainutlaatuista. Mutta se loppui hyvin lyhyeen. Suhde olikin kaikkea muuta kuin mitä olin luullut. Syntymäpäivilläni maailma romahti taas, kun kuulin totuuden, Muut naiset olivat menneet minun edelle, olin epäseksikäs kiloineni ja homma ei toimi painoni takia. Olin tullut petetyksi ja haukutuksi painoni takia vaikka edeltävänä päivänä hän oli vannonut rakkautta minulle. Taas mietin samoja tunteita kuin monta vuotta olin jo pohtinut. En kelpaa, en riitä, olen ruma, olen liian läski, kukaan ei mua halua.

Kun tämä juttu loppui, päätin, että nyt riittää miehet! Olen mielummin yksin kuin painoni halveksittava aina. Tartuin taas pulloon ja karkkipussiin. Itkin monta viikkoa. Mulla oli oikeasti sellanen olo, että olen aina yksin. Elämälläni ei ole mitään tarkoitusta.

Mutta sitten kaikki muuttui. Tapasin melkein heti Jukan ja nyt monet tietää mihin se johti. Olen saanut elämästä kiinni ja kaikki on oikeasti todella hyvin. En uskalla edes ajatella mihin elämä olisi minut vienyt ilman Jukkaa? Olisinko tavannut jonkun toisen joka pelastaa minut? Vai olisinko saanut itse muutoksen aikaan? Rehellisesti en usko kumpaakaan.

Kun monet ovat sanoneet, että minun elämä on ja on ollut helppoa ja siksi olen onnistunut tässä elämäntapamuutoksessani sekä painonpudotuksessani niin toivon, että tämä avasi hieman silmiä. Ei kaikki ole ollut niin helppoa mitä ehkä luulitte. Enkä toki voi saada näin kirjoituksen kautta oikeaa kuvaa siitä kuinka paska fiilis mulla oli. Ja nimenomaan nyt mä tiedän kuinka paha olo mulla oli, silloin en sitä kunnolla nähnyt. Mutta kyllä mäkin olen saanut tehdä töitä kaiken sen teen mitä olen saanut aikaan. Vaikka mulla onkin ollut aivan upea mies koko ajan apuna.

Jos ystäväni lukee tätä ja ihmettelee miten muka tunsin näin, kun olin usein hyvillä mielin, niin oikeita ystäviäni en halunnut "häiritä" tämmöisillä. Olin niin kiitollinen, että minulla oli monta hyvää ystävää joiden kanssa pystyi keskittymään edes hetkeksi johonkin muuhun.

Tunsin itseni aikaisemmin riittämättömäksi, rumaksi ja elämäni oli mitätöntä. Nyt asiat on onneksi toisin enkä ole voinut huonosti pitkään aikaan.

Elämä voi oikeasti olla ihanaa. Mä toivon, että jokainen joka kokee jollain tavalla ikäviä asioita elämässään niin saa joskus kokea oikeasti niitä ihaniakin asioita. Mutta koskaan ei saa luovuttaa. Eikä koskaan saa uskoa toisten pahoja sanoja. Mutta se on vaikeaa, tiedän.

Pakko sanoa kuitenkin, että minun elämään on kuulunut paljon hyvääkin. Muistot heräsi mieleen ja toivat ne hymyäkin huulille.

Loppuun vielä pakko kirjoittaa itku silmässä KIITOS. Uskon, että muutamat lukee tätä ja tietävät ilman sanomista kuuluvansa heihin ketkä tekivät mun elämästä parempaa.

-krista