"Syötsä oikeesti tommosta paskaa?"

Tollaisen kommentin sain eilen, kun laitoin laihduttajien fb-ryhmässä kuvan mun hampurilaisesta. Hän kertoi, että ei oo vuosiin syönyt minkäänlaisia hamppareita ja alkoi paasaamaan tosissaan niiden terveysvaikutuksista mulle yksityisviestillä. Miten joku jaksaa? :D ensinnäkin en ymmärrä miten joku ottaa niin tosissaan tän homman, kun hän ei kuulemma koskaan mitään herkkuja syö.. Ja lisäks en myöskään käy joka viikko hampurilaisella eli sallittakoon eilisen retkahdus :)

Tällästä herkkua kävin eilen syömässä! 

Perjantaina lähdin takas kotikonnuille moikkaamaan tuttuja. Oli niin ihanaa nähdä ihmisiä! Lisäks tuli vähän herkuteltua sekä juotua muutama lonkero. Eilen käytiin vielä vetämässä kunnon hampparit eli ei ees mitään hesemättöö :) 

Nyt näin aiheeseen liittyen oli ihanaa syödä herkkuja! Oon tullut siihen tulokseen, että en enää jaksa koko ajan miettiä mitä suuhun laitan. Arkena kotona syödään terveellisesti, mutta esim toi hamppari ateria ei kaduta yhtään :D en todellakaan voi elää koko elämää ilman herkkuja! Välillä siis sallin itselleni kiellettyä hedelmää. Muutenkin koko viikonlopun eläminen ilman mitään kieltoja oli todella rentoa ja hyvää vaihtelua. Musta ei tuu koskaan sellaista joka syö vaan terveellisesti eikä koskaan retkahda. Kuka siihen ees pystyy niinkuin oikeesti että haluaa? Veikkaan, että tämä yksityisviestienkin laittaja kaipaa joskus hampurilaisia, ei vaan kehtaa myöntää. Oishan se hienoa sanoa, että syö aina vaan terveellisesti. Ainakin noissa laihdutuspiireissä arvostetaan kovasti heitä, jotka pystyvät kieltämään itseltään onnistuneesti kaiken epäterveellisen. Nä ainakin arvostan heitä, jotka pystyvät tekemään ees jonkunlaisen muutoksen parempaan. 

Joskus miettii sitä, että ois kiva palata vanhaan. Ei tarvis miettiä mitä suuhun laittaa, saa aina hyvää ruokaa ja ei tarvis murehtia vaa'an lukemaa. Vois vaan oikeesti elää niinkuin haluaa. Mutta sitten taas en vois koskaan enään elää niin. En jaksais joka päivä syödä tosi rasvasta ja raskasta ruokaa. En haluis katsoa sitä, kun vaa'an lukema ja verenpaine sekä kolesteroli arvot nousee. En haluaisi jatkuvasti ostaa uusia housuja, kun vanhat ei enään mahu päälle. Mieluummin ostan niitä nyt sen takia, että vanhat tippuu päältä. Vaikka ruoka onkin yksi maailman parhaimpia asioita, täytyy pysyä kohtuudessa :) 

Annan itselleni anteeksi viikonlopun "läskeilyt" :D Olen silti jo onnistuja ja näytänkin jo aika perkuleen hyvältä! 

Olkaahan itsellenne armollisia ja jos tekee mieli herkkuja niin voi sitä välillä vähän herkutella ;) 

...now in skinnyjeans

88,7kiloa. Siinä ollaan nyt oltu. Muutamana päivänä on nyt tullu syötyä sopimattomasti joten tällä hetkellä paino hieman korkeammalla.

Mutta kuitenkin painoa vaa'an mukaan lähtenyt yli 30kiloa. Oikeasti se läskin määrä lähentelee jo 40kiloa, koska oon saanut hyvin lihasta tilalle. En oo koskaan ottanu tätä liian vakavasti. Mulla ei oo ollu kauheeta nälänhätää, ei hirveitä tuskaitkutreenejä ja loppupeleissä tää on ollu aika köykästä hommaa. Tai ainakin niin musta nyt tuntuu, kun tätä kirjoitan. Joskus on kyllä tuntunut aika pahalle. Mutta tärkein on se missä ollaan nyt ja mihin ei tulla koskaan palaamaan.

Uhrauksiahan tää homma pääasiassa on. Sä joudut luopumaan kaikesta mitä ennen rakastit yli kaiken ja ottamaan tilalle jotain mitä et voinut sietää. Tai mulla ainakin meni näin. Rakastin ruokaa. Kaikki missä puolet oli rasvaa tai sokeria tai molempia niin oli taivaallista. Oi mikä ihanuus kermapasta ja suklaalevy jälkkäriks! Ei noi kasvikset napannut yhtään, hyi. Lisäks en tykännyt liikkua yhtään. Sitten yhtäkkiä piti alkaa käymään salilla ja lenkillä. Muistan ensimmäiset treenit, kun mies koitti opettaa oisko ollut kyykkäämään. Aloin itkeä. Se häpeä omasta kehosta, niistä läskeistä ja millaiseen kuntoon on itsensä päästänyt. Mua ahdisti. Tuntui, että jokainen muu salilla olija katsoi mitä tää läski tekee. No jotenkin pääsin sen yli. Nykyään tykkään katsoa itseäni salin peileistä eikä mua ahdista yhtään olla muiden "nähtävillä". Liekö peilitkin vääristää vai näytänkö oikeasti aika hyvälle. Ainakin siihen nähden mitä silloin joskus. 

Mulla ei koskaan ollu mielessä laihduttaminen. Tai no oli, mutta en vaan jaksanut aloittaa, olen todella laiska :D sitten tapasin miehen. Jukka tuli kuvioihin viime syksynä. Hän harrastaa kehonrakennusta ja omaa täten hyvän pohjan terveellisille elämäntavoille. Olin ensin epävarma, että tuleekohan tästä nyt mitään ku oon tämmöi läskilöllerö. Tutustuttiin kuitenkin ja juttu eteni aika nopeasti. Hänen kanssa kun alkoi viettää aikaa jäi tupakointi, alkoholin käyttö sekä herkut. Hänen luonaan oltiin paljon enemmän joten syötiin säännöllisesti ja terveellisempää ruokaa. Enään ei ruokiin laitettu kunnon kermaa eikä leffailtoina syöty sipsiä ja karkkeja. Mun päivärytmikin muuttui sellaiseksi, kun se ihmisellä kuuluisikin olla. Muutoksen huomas jo kuukaudessa. Painoo oli pudonnut, vaikka en ollut edes vielä laihiksella ja mä itse ihmisenä muutuin. En ollut aina väsynyt ja kiukkuinen. Parissa kuukaudessa lähti reilu 10kiloa :) 

Vuosi 2015. Olin lähes koko ajan Jukalla. Aloin käymään salilla ja hän koitti opettaa mulle kaikenlaisia juttuja. Nyt voi ehkä sanoa, että aloin oikeesti laihduttamaan. Se parantunut ulkomuoto ja hyvä mieli kannusti jatkamaan. Kun tottui salilla käymiseen, kaikki oli uutta ja usein tekikin mieli kokeilla. En juuri koskaan mennyt/mene nytkään salille ihan väkisin. Toki joinain päivinä kiinnostaa enemmän ja toisina vähemmän. Oli alussa hieno fiilis, kun oppi tekemään joitain liikkeitä ja Jukka kannusti hyvin. Se oli lisäksi kivaa yhteistä tekemistä. Jukka käy kuitenkin viisi kertaa viikossa salilla ja usein minä olin mukana ja näin on vieläkin. Yhä enemmän aloin myös syömään terveellisemmin. Lisää kasviksia ja pienempiä annoksia. Kaupassa alettiin katsomaan, että mitäs kaikkea ne ruuat pitääkään sisällään. Se oli kyllä silmiä avaavaa ja yllätyin kuinka epäterveellisiä monet ruuat oli. Esimerkiksi luulin aina, että voihan sitä nyt mitä vaan lihaa syödä et ei se ole epäterveellistä, mutta höpsis :D tarkkaan katotaan rasva ja proteiinimäärät ja kovin moni liha ei kauppakärryyn päädy. Nykyään muistaa aika hyvin ulkoa mitä eri ruuat sisältää ja mitäs sitä oikeen voi suuhun laittaa. Suuri muutos oli, kun jouduin vaihtamaan maidon veteen. Join sitä niin paljon. No se oli kuitenkin varmaan ihan hyvä päätös. Koko ajan paino putosi ja alku keväästä odotin malttamattomana milloin pääsen kaksi numeroiseen lukuun. No sekin päivä koitti ja olin kyllä aika onnellinen :) kesällä paino ollut siinä 95kilossa ja silloin tuli vähän lipsuttua. Pitää kuitenkin välillä nauttia elämästä ja kunhan paino ei nouse. 

Paino nyt siis siinä 90kilon hujakoilla. Tyytyväinen olen, mutta 80kiloa olisi tavoitteena vuoden loppuun :) En ota siitä enään suurta stressiä. Olen pudottanut kuitenkin jo niin paljon painoa, että olen kaikinpuolin tyytyväinen. Olo on hyvä, näytän paremmalle ja olen oikeastikkin terve. Jatkossa vältellään hiilareita, sokereita ja rasvoja, mutta syödän silti ihan kunnolla ruokaa ja usein. En halua nähdä nälkää, mutta katson tarkkaan mitä suuhun laitan. Eli monipuolista ja terveellistä ruokaa ja pieniä välipaloja jotta voi syödä 2-3tunnin välein. Yritetään myös treenata mahdollisimman paljon ja kasvattaa lihasta. 

Ja mitään ihmeellistyksiä en ole tehnyt. Pari lyhyttä kuuria olen kokeillut, mutta ei ne kannata. Ihmiset usein ihmettelee miksi syön niin tarkasti ja välttelen tiettyjä juttuja. Vedän kuulemma yli tän homman, itselle ei saisi olla niin ankara ja onko tää nyt kivaa elää näin? Joo olen tarkka, mutta se on vain hyvä asia. Minusta jokaisen pitäisi ottaa tarkkailuun omat elämäntavat ja parantaa edes yhtä niistä. Ja olen ankara, jotta saavutan tavoitteeni tai pysyn ainakin siinä mitä olen jo tehnyt. Aikomukseni ei ole lihota enään koskaan, saada sairauksia ylipainon/epäterveellisten elämöntapojen takia saatika luopua elinvuosistani jotta saan syödä suklaata. Ja ei, aina ei ole kivaa elää näin, mutta tähän tottuu. Huonoja päiviä on ehkä yksi kuukaudessa ja sitten se taas on ohi. Olen myös kuullut paljon sitä, että "voihan sitä nyt välillä" mutta oikeesti, kun ei vaan voi. Meillä Jukan kans on usein ennalta sovitut päivät jolloin "herkutellaan" ja muuten katsotaan tarkkaan mitä syödään. Välillä toki sattuu lipahduksia ja niistä ei saa olla liian ankara itselleen. Mutta pitää myös osata olla ankara. Laihdutuksesta ei tuu mitään jos ei pysty sanomaan ei. Sen verran pitää olla tahdonvoimaa ja halua oppia asioita. Tässä hommassa pitää kuitenkin ottaa selvää niin monista asioista, oppia niistä ja tehdä asioita niiden mukaan. Joskus on todella hankalaa. Olen mäkin itkenyt, huutanut, kiukutellut ja ollut masentunut. Aina ei vaan huvita ja tekee mieli suklaata :D mutta periksi ei saa antaa. Jotta saa tehtyä muutoksen, joka kestää, pitää olla vähän lujuutta ja motivaatiota. Pienillä muutoksilla kohti parempaa huomista. Yksin se on vaikeaa, mutta onneksi mulla on ollut tukea joka ikinen päivä. 

Matka se on pienikin matka. Jokaisella meistä on varmasti omat haasteet ja päämäärät. Jostain se on vain aloitettava. Vaikka mulla laihdutus on loppusuoralla, mun elämä on vastaa alussa. Nythän mä vasta olen voimissani ja tää homma jatkuu läpi elämän. Tiedän todellakin, että on vaikeeta ottaa itseään niskasta kiinni, mutta se kannattaa. Olise sitten yksi pieni asia niin tee se, jos sillä saat paremman elämän. 

Minä ainakin olen nyt onnellinen :) 

Some-elämää

Heippa vaan kaikille! 

Juuri oon saanut tän homman rullamaan ja tämän blogini lisäksi minut tavoittaa myös facebookista :) hakuun vaan Better Life Choices ja löytyy mun sivusto, jonne linkkaan myös kaikki mun blogikirjoitukset eli sieltä pääsee helposti niitä seuraamaan. Tavoitteena olisi olla mahdollisimman aktiivinen, laittaa paljon juttuja ja kunhan saan paljon ihmisiä mukaan seuraamaan mun juttuja, luvassa on myös yhteisiä projekteja. 

Haluan näillä kertoa omaa edistymistä ja toivottavasti vaikuttaa edes yhden ihmisen maailmaan ja auttaa sekä tukea häntä. Minulle saa myös laittaa viestiä vaikka siellä facessa (vinkit, palautteet, kysymyksiä..) ja mielelläni keskustelen asioista :) 

Hyvää viikon jatkoa! 

Used to be fat...

123 kiloa. Niin paljon painoin vielä vuosi sitten. En edes tiedä onko toi korkein luku missä olen käynyt. Haluan tässä ensimmäisessä postauksessa kertoa teille itsestäni, entisestä minusta. 

Pari vuotta sitten täytin 18-vuotta. Olin lukiossa ja minulla oli paljon ystäviä, joista olen vielä tänäkin päivänä todella iloinen. Poikaystäviä minulla ei ollut, varmastikkin osa syy minun painossani. Olen aina ollut isokokoinen. Ala-asteelta asti olen saanut kuulla siitä, mutta ylä-asteella se paheni. Sain haukkuja lähes joka päivä. No painoinhan sillon jo varmaan 90 kiloa. Onneksi en sentään kokenut sitä yksinäisyyttä, niinkuin monet muut lihavuudesta kiusatut. Suuri kiitos ystävilleni, jotka ehkä lukevatkin tätä. Vaikka tuntemattomien haukut sattuivat, en antanut sen sen enempää haitata. Joitakin kommentteja muistan vieläkin: "Miten toi voi enään ees liikkua?" "Ruma" "Miten se mahtuu penkille istumaan" "Voisin seurustella sun kanssa jos olisit laihempi" Kyllä noi sattui. Kaikesta huolimatta minulla meni hyvin ja olin tyytyväinen elämääni. 

Lukio alkoi vuonna 2011 ja tätä mukaan myös alamäkeni. (Nyt vasta tajuan, että olin silloin aivan pohjalla.) Aloin käyttämään alkoholia tuolloin. Elämään ei paljon muuta kuulunutkaan. Luulin silti olevani onnellinen. Kun lukiota oli kulunut noin kaksi vuotta, minä masennuin. Makasin yksin sängyssäni, en käynyt koulua, mikään ei kiinnostanut, kiukkusin ja huusin perheelleni ja jos lähdin ulos menin juomaan. Elämäni kului pitkään sängyssä ja baareissa. Kilojakin oli tässä vaiheessa kertynyt paljon. Poltin tupakkaa ja söin todella epäterveellisesti. Juotujen kalorien lisäksi söin pääasiassa vain karkkia, sipsiä ja todella raskaita ja epäterveellisiä ruokia. Nukuin päivät ja valvoin yöt joten ruokailutkin oli miten sattui ja koskaan ei varmaan lautasella ollut mitään terveellistä. En ymmärrä miksi en huomannut silloin tilanteeni olevani niin paha.

 Kun täytin 18-vuotta asiat hieman muuttui. Aloin käymään koulussa, näin enemmän ihmisiä. Siltikin elämäni pääasia oli juhliminen. Kaikki viikonloput meni baareissa ja muuta elämää ei oikein ollut. Luulin, että no nyt minä elän elämääni. Annoin asioiden mennä pitkään näin. Sitten tapasin erään miehen, joka oli iso virhe. Siitä ei jäänyt käteen kuin huono itsetunto ja masennusta.Se oli viimeinen pisara. Sain häneltä kaikenlaisia haukkuja mitä muistan vieläkin ja hän petti minua luultavasti painoni takia. Olin ruma, todella lihava ja epäseksikäs kaikkine läskeineni. Tottahan se varmaan oli, mutta silti se satutti. En tiennyt mitä tehdä elämälläni. Mikään ei tuntunut luistavan ja inhosin itseäni tai siis niitä läskejä, Toinen minä pyysi pahaan oloon lisää herkkuja ja toinen taas halusi näyttää arvostelijoille mistä minut on tehty. Olin aivan hukassa, mutta sen tiesin, että miehet saa luvan jäädä pitkäksi aikaa. 

Muutaman vuoden aikana paino oli noussut sen 30 kiloa. En halunnut koskaan käydä katsomassa sitä lukemaa joten en tiedä kuinka paljon se on korkeimmillaan ollut. Silti vaikka peilistä katsoi todella lihava tyttö, en tehnyt mitään ja näin itseni kauniina. Olin kai ainoa. Painon myötä sain selville myös useita terveysriskejä. Kaikenlaiset arvot kuten verenpaine ja kolesteroli olivat koholla ja minulle sanottiin, että kohta saan alkaa syömään verenpaine- sekä diapeteslääkkeitä. Hieman jo aloin huolestua, silti en muuttanut itseäni. Enkö todella arvostanut itseäni silloin vai enkö halunnut myöntää sitä huonoa tilaa missä olin? 

Lukio aikani oli ehkä huonoimpia hetkiä elämässäni. Silloin en sitä ymmärtänyt, mutta nyt sen tajuan. En ymmärrä kuinka kukaan voi olla niin tyhmä, että ei tee itselleen jotain. Enkä voi ymmärtää sitä kuinka alkoholista voi tulla niin mukaansa tempaava asia. Olin silloin niin elämän haluton ja onneton. Onneksi minulla silti oli ihana perhe ja ystävät ympärillä, joten minun ei tarvinnut olla yksin.