Ajatuksia laihaläskin elämästä

Täällä taas laihaläski Kristan sisko Heidi ilmoittautuu!

Mä olen nyt viime aikoina seurannut aika aktiivisesti keskusteluja siitä, miten paljon treenaaviin tai esimerkiksi bikini fitness –kisaajiin suhtaudutaan ja aikamoinen paskamyrsky on ollut näiden asioiden tiimoilla. Ja myös mä olen saanut jonkun verran lokaa niskaani siitä, kun elän tällaista elämää.

Senpä takia aloin miettimään, että kun reilusti ylipainoinen ihminen tekee elämäntapamuutoksen ja alkaa laihduttamaan, niin kaikki kannustavat häntä ja pitävät projektia isona ja hienona työnä, josta jokaisen ylipainoisen tulisi ottaa mallia. Tätä pidetään myös terveenä. Mutta kun esimerkiksi minunlaiseni laihaläski tekee saman jutun –  eli käy salilla useamman kerran viikossa ja jopa punnitsee ruokansa, niin sitä pidetään jo syömishäiriönä, neuroottisena ja aivan turhana asiana, vaikka molemmat ihmiset tavoittelevat samoin keinoin sitä samaa asiaa; tervettä, hyvinvoivaa ja fyysistä vartaloa. Ihmiset ovat jotenkin kadottaneet sen käsityksen, että reilu ylipaino ja liika rasva kehossa ovat ihan yhtä vaarallisia ja huonoksi terveydelle, toinen ei vain näy ulos päin.

Lisäksi olen huomannut sen, että kun ylipainoinen hehkuttaa somessa onnistumisiaan, saa hän hirveästi tsemppiviestejä ja positiivista palautetta. Kukaan ei myöskään kyseenalaista sitä, miksi ylipainoinen haluaa muuttaa elämänsä eikä kukaan katso pahalla, jos ylipainoinen ihminen kaivaa eväsrasiat laukustansa esiin tai vaikka kieltäytyy juhlissa joistain ruuista. Mutta heti, kun ulkonäöllisesti hoikka ihminen tekee saman, saa hän negatiivista kommenttia vartalostaan, koska treenattu ihminen ei saa näyttää sitä kroppaansa julkisesti. Ja jos mä kaivaisin ne eväsrasiat esiin jossain tapahtumassa, aivan varmasti saisin siitä ihmettelyä ja pahoja katseita, koska eihän se muiden mielestä ole normaalia elämää.  Olen kuullut monesti kyselyjä siitä, että miksi treenaan, koska en ole läski. Mulle on sanottu, että tuollainen elämä ei ole oikeaa elämää eikä tästä voi nauttia, koska en halunnut syödä juustonaksuja tai vetää päätäni täyteen alkoholia. Niinpä niin.

Mutta sitten kun on esimerkiksi uutisia siitä, miten tavallinen tallaaja on noussut kisalavoille ja muuttanut kroppansa sieltä toisesta ääripäästä parempaan, niin kyllä sitä saa mollata ihan niin paljon kuin sielu sietää. Olen lukenut tosi rumia kommentteja siitä, kuinka ihminen on muka menettänyt naisellisuutensa, on liian ruma ja laiha kroppa ja mun mielestä on niin väärin, että näitä ihmisiä haukutaan niin paljon ja se on monen mielestä vielä hyväksyttävää. Katsoin yksi päivä Ylen perjantai-dokumentin, joka kertoi ulkonäöstä. Siinä oli ylipainoinen nainen, joka kertoi samoja ajatuksia, että kenenkään paino ei kuulu muille ja kilojaan ei tarvitse hävetä ja omasta itsestään saa ja pitää olla ylpeä. Silloin mietin, että jos saman olisi tehnyt todella tikissä oleva ihminen tai vaikka joku anorektikko, niin olisiko sitä silloin pidetty hyväksyttävänä tai olisiko videon viesti otettu vastaan eri tavalla? Usein ehkä ajatellaan, että treenaavat ja hyväkroppaiset ihmiset ovat ihan pohjasakkaa, jotka ajattelevat vain itseään ja ulkonäköään. Usein tulee myös vastaan ennakkoluuloja siitä, että treenaavat tai kisaajat ovat juuri näitä pinnallisia tyhjäpäitä, ketkä eivät pärjäisi älykkyyttä vaativissa asioissa tai kellä ei ole mitään muuta elämää, kuin se sali ja ulkonäkö. Miksei laihduttavista ylipainoisista ihmisistä ajatella ihan samalla tavalla?

Mulla on ollut jo jonkin aikaa suurehko haave takaraivossa, jota kohti sinänsä menen joka päivä. Olen itse siitä innoissani ja toivon, että joku päivä se toteutuu, mutta en ole halunnut siitä puhua oikeastaan muille kuin miehelleni, jonka kanssa sitten yhdessä hehkutetaan siihen liittyviä asioita. En puhu siitä muille, koska tiedän, etteivät monet sitä ymmärtäisi ja minut voitaisiin ajatella ihan erilaisena ihmisenä sen perusteella, mitä lajia harrastan. Toisaalta taas, en välitä yhtään mitä jotkut tuntemattomat minusta sanovat, mutta en halua, että oman lähipiirini ihmiset, jotka eivät tällaista elämää ymmärrä, alkaisivat ajatella minua eri ihmisenä. On silti jotenkin outoa, että mäkin joudun ”häpeämään” tai piilottelemaan oman intohimoni kohdetta, johon itse haluan panostaa täysillä ja elää aika kurinalaista elämää, koska ihmiset pitävät tätä jopa sairaana touhuna.

Se, miten joku muu elää, ei ole keneltäkään muulta pois. Jos jotkut haluavat elää samanlaista elämää kuin minä: käydä salilla viisi kertaa viikossa, punnita jokaisen ruokansa, jättää herkut pois ja muutenkin elää terveellisesti, niin minkä ihmeen takia se on muille ongelma? En mäkään julkisesti arvostele sitä, miten muut elää, koska ei se kuulu mulle. Jos olet tyytyväinen siihen, että syöt vähän miten sattuu, et välttämättä liiku niin paljon, mutta kuitenkin nautit siitä elämästä, niin anna mennä. Se mitä sinä pidät normaalina, ei välttämättä sitä kuitenkaan ole kaikkien mielestä ja mä en itse ikinä enää halua palata vanhaan ”normaaliin” elämääni takaisin ja se tuntuu olevan monelle ongelma. En kuulemma nauti elämästäni. Tällä hetkellä nautin elämästäni enemmän kuin koskaan. Olen onnellinen ja tasapainoinen, kroppa toimii ja tuntuu terveemmältä kuin ennen, musta ei ole koskaan tuntunut näin hyvältä.

-heidi

Krista kommentoi...

Ymmärrän mitä Heidi on ajatellut. Tästä ehkä päälimmäisenä huomaa sen kuinka jokaisen elämään puututaan eikä koskaan kukaan ole täydellinen.

  Jos olet ylipainoinen, joku motkottaa siitä ja jos taas panostat täysillä hyvinvointiisi, joku sanoo siitäkin.

Ehkä eniten pitäisi ymmärtää se, että mikä on normaalia mulle ei ehkä olekkaan sulle ja toisinpäin. Sain itsekkin yhtenä päivänä kommenttia siitä, että suhtkoht lasken ruoastani minkä verran saan proteiinia, hiilareita ja rasvaa, jotta se kulkisi käsi kädessä mun treenin sekä tavoitteiden kanssa. Se herätti kovasti kummastusta "miksi kaikki on niin tarkkaa? Eihän ruoalla nyt oikeasti niin paljon merkitystä ole?" Niin taas kerran ei ehkä sinulle, mutta minulle on. Toki toisen saappaisiin astuminen on hankalaa. Mutta mäkin oon sitä mieltä, että jos joku haluaa ruokansa punnita, käyä aktiivisesti salilla ja on käyttämättä alkoholia niin annetaan hänen tehdä niin. Ja kuten Heidi sanoi, me nautitaan meiän elämästä ja voidaan paremmin kuin koskaan! Vaikka me ei enää bailatakkaan aamuun asti tai syödä lauantai-iltaisin herkkuja sohvalla. Kuulemma munkin elämä on kauhean raskasta, kun pitää syödä usein ja tietynlaista ruokaa, treenata ja nukkua hyvät yöunet. Musta toi kuulostaa oikein hyvälle? Eikä se ole raskasta, kun se on tapa. Tällainen elämäntyyli ei ole kamalaa jos sä itse haluat sellaista noudattaa.

Mullahan ei ole kokemusta varmaan ollenkaan normaalipainoisena olosta. Mutta mäkin oon miettinyt sitä, miksi niin usein ulkopuoliset ihmiset ihmettelee jos joku normaalipainoinen panostaa ravintoon ja liikuntaan? Usein sanotaan "kun eihän hänen tarvitse laihtua!" Toki ehkä olen kuullut tätä suureksi osaksi vain ylipainoisilta. Mutta kun eihän ihminen huolehdi itsestään vain vaakalukeman takia? Tai ei ainakaan pitäisi. Jokaisella on toki omat syyt miksi toimii miten toimii. Mutta yhtälailla normaalipainoinen kuin ylipainoinenkin voi panostaa elämäänsä. Kun se paino ei kerro terveydestä kovinkaan paljoa. Niinkuin Heidilläkin on ollut sitä rasvaa todella paljon, mutta se ei ole näkynyt ulospäin niinkuin minulla. Heidinkään tavoitteena ei kuitenkaan ollut mikään suuri painonpudotus vaan se kehonkoostumuksen muuttaminen. Ja se toimii kuitenkin ihan samalla tavalla kuin laihdutus: katso mitä laitat suuhusi ja liiku! Joten eihän jatkossa ihmetellä normaalipainoisten eväsrasioita tai herkkulakkoja?

Tämä kohta jäi suuresti mietityttämään:

"Katsoin yksi päivä Ylen perjantai-dokumentin, joka kertoi ulkonäöstä. Siinä oli ylipainoinen nainen, joka kertoi samoja ajatuksia, että kenenkään paino ei kuulu muille ja kilojaan ei tarvitse hävetä ja omasta itsestään saa ja pitää olla ylpeä. Silloin mietin, että jos saman olisi tehnyt todella tikissä oleva ihminen tai vaikka joku anorektikko, niin olisiko sitä silloin pidetty hyväksyttävänä tai olisiko videon viesti otettu vastaan eri tavalla?"

Jokainen saa olla just sellainen kuin itse haluaa eikä meillä muilla ole oikeutta puuttua siihen. Mutta tämä olikin mielenkiintoinen pointti. Miksi kannustetaan ylipainoista olemaan oma itsensä, mutta anorektikolle ollaan aina hakemassa heti apua? Tai timmille mimmille usein jaetaan kehuja tai järkyttäviä haukkuja. Koska kuitenkin reilumpi ylipaino on terveysriski kuten alipainokin, mä en koskaan mieti näitä muun kuin terveyden kannalta. Ja taas usein se timmi mimmi on kaikista tervein. Toki taitaa olla niin, että alipaino on kuitenkin suurempi terveysriski, mutta ei ylipainoakaan saa vähätellä. 


Vähän erilaista asiaa tällä kertaa sillä viime "laihaläski" postaus oli hyvin suosittu. 

Nyt mahtavaa viikonloppua! Tehkää jokainen hyviä valintoja itsellenne <3

-krista