"Kohtele minua ihmisenä älä läskinä"

Ihmistä ei pysty loukkaamaan.

Vai pystyykö?

Onko ihminen oikeasti haavoittuva vai eikö ihmiset osaa käsitellä kohdalle sattuvia negatiivisia kommentteja?

Eilinen postaus Miksi toisen onni on sinulta pois? nosti esiin yhden hyvin ajatuksia herättävän kommentin. Minulle sanottiin, että ei ihmistä voi loukata. Jokainen on vastuussa itse omista ajatuksista ja siitä miten ne muokkaa elämää. Toisten sanoilla ei siis pitäisi olla merkitystä.

Ei ehkä pitäisikään, mutta kyllä niillä silti on. Toisille enemmän ja toisille vähemmän.

Olen jo kauemmin miettinyt toisten loukkaamista ja nimenomaan ylipainon takia. Ihan ymmärrettävästi, kun mulla on omia kokemuksia. Mitä se aiheuttaa? Minkälaisia kokemuksia ihmisillä on? Onko se kuinka yleistä? Osaako ihmiset olla välittämättä haukuista? Onko se paino oikeasti niin merkittävä tekijä?

Tässä aitoja kokemuksia asiasta. Tehty blogin lukijoiden kanssa, nimettömänä kuitenkin.

"Vitun ruma, läski, valas, syöttöporsas, lehmä... Ihmiset arvostelee usein heti ulkonäön ja takertuvat siihen painoon. Joskus tuntuu sille, että okei olen vain läski enkä muuta. Eihän läski voi olla muuta? Läski on vain läski. Ja tämä sattuu, sillä olen paljon muutakin."

"Olin kerännyt rohkeuteni viikkojen pohtimisen jälkeen ja lähdin lenkille. Päätin pukea päälle mukavat vaatteet, joten laitoin ihonmyötäiset treenihousut sekä tuulipuvun takin päälle. Jossain vaiheessa lenkkiä huomasin poikalauman tien vierellä. Yleensä vältän näitä tilanteita, mutta nyt päätin reippaasti mennä ohi. "Vittu kattokaa tota, läski lenkillä! Tuskin enää tossa vaiheessa auttaa mikään. Housutkin paljastaa hyvin kaiken rasvan." No sen jälkeen ei enää lenkkeily hetkeen maistunut. En jaksa kuunnella aina sitä, että kadulla en kelpaa jollekkin. Vaikka eihän muilla pitäisi olla merkitystä, mutta kyllä sillä on."

"Ala-asteella kuulin ensimmäisen kerran, että en sovi tyttöystäväksi sillä olen iso. Sen jälkeen muutamat muutkin ovat sen sanoneet. Luonteeni on kultainen ja ihana, mutta ulkonäköni ei. Kelpasin hauskanpitoon, mutta en oikeaan suhteeseen. Nettitreffitkin kaatui kuvan kommentteihin "Ai ootkin lihava" tai ensitapaamisen jälkeen tuli viestiä "En mä halua tavata enää, koska en voi sietää kilojasi." Kun sain poikaystävän niin hän petti minua ja kertoi osasyyksi ylipainoni, kun olen epäseksikäs kiloineni enkä tuo hänelle nautintoa. Enkö siis kelpaa kenellekkään lihavana?"

"Useamman kerran suhteiden alkuvaiheessa miehet ovat seksin aikana sanoneet jotain tähän tyyliin: "Voitaisko sammuttaa valot, kun mä en oikein pidä sun vartalosta." No siihen jäi sitten ne kerrat. Oonko mä oikeasti niin vastenmielinen?"

"Olen kuullu omalta perheeltäni solvauksia jo vuosia. Meillä on nyt hyvin kireät välit, sillä en yksinkertaisesti halua mennä vanhemmilleni kuuntelemaan "Taasko oot lihonu? Et sä ton näköisenä miestä saa. Pitäiskö sun aloittaa laihis?" Nää kommentit vaan pilaa päivän, joten mieluummin pidän välimatkaa perheeseen. Oma mummo on pahin, sillä hän sanoo aina "Ei susta enää kohta erota mitään raajojakaan, sillä oot vaan pyöreä pallo." Tuntuu todella pahalta, että oma perhe sanoo näin. Mitähän muut sitten ajattelee, ketkä ei edes tunne minua."

"Mä en ole sokea, mä tiedän, että olen lihava. En silti pidä siitä, että minne vaan menenkin niin jonkun on aina pakko siitä mainita. Voitaisko kaikki päästä jo sen yli ja keskittyä siihen mitä mun läskien alta löytyy?"

"Mulla oli koulussa lempinimi: läskimakkara. Ja tää ei ole vitsi. Ihmiset pilkkas mun vatsamakkaroita ja miestissejä. Koko yläasteen ajan sain kuulla vain niistä. Mulla oli pari kaveria, mutta kukaan muu ei koskaan sanonut mulle mitään muuta kuin "Kato läskimakkara! On muuten taas makkarat isontuneet." Se oli aivan kamalaa, mutta onneksi yläasteen loputtua se alkoi hiipumaan."

"Kerran alusvaatekaupoilla katselin rekistä punaisia pitsirintaliivejä. Meillä oli miehen kanssa tulossa hääpäivä niin olisi ollut kiva yllättää hänet. Liikkeeseen astui pari parikymppistä nuorta naista ja hetken kuluttua ne kuiski toisilleen "Kato ku toi vanhus ostaa tommosia vaatteita ja vielä noilla kiloilla. Johan noi alushousut hukkuu sen vatsamakkaran alle!" Yritin siinä skarpata ja lähteä vähin äänin pois kaupasta. En kehdannut enää ostaa niitä, sillä mitä jos mun mies ajattelee samalla tavalla?"

"Hain töitä vaatekaupasta. Ihan innoissani menin haastatteluun ja uskoin siihen, että mulla olisi mahdollisuus siihen paikkaan. Haastattelu meni hyvin kunnes haastattelija kysyi: "Anteeks kun kysyn, mutta ootko harkinnut laihduttamista? Kun meillä ei ole sun kokoisille myynnissä vaatteita niin on joistakin ehkä hassua, että sä sitten olisit täällä myyjänä." Tyrmistyin ja vastasin jotain. Ei tullut työpaikkaa, mutta en ois kyllä sille mennytkään. Miten mun ammattitaito ja innostus työstä on kiinni siitä minkäkokoinen olen? Olisin voinut olla loistava työntekijä! Tai jos kokoni oikeasti haittasi vaatekaupan konseptin takia niin eivät sitten vain olisi ottaneet töihin, olisivat jättäneet tyhmät kysymykset pois."

"Mun mies sanoi mulle kerran, että voisin laihduttaa 20 kiloa niin mua ois kivempi katsella, kun mä oon alasti. Nykyään hän on ex-mies, mutta en vieläkään neljän vuoden jälkeen ole näyttäytynyt kenellekkään alasti."

"Jouduin joskus tekemään jonkun testin jossa piti kuvailla itseään viidellä sanalla. Ensimmäisenä kirjoitin siihen sanan LÄSKI. Se johtui täysin siitä, että niin mulle oli uskoteltu jo vuosia. Sellainen mä olen. En mä meinannut edes keksiä mitä muuta mä olen."

"Mä ja mun mies ollaan oltu naimisissa jo 16 vuotta. Nyt viimeiset vuodet hän on alkanut kutsumaan minua läskiksi. En ole enää rakas, kulta, vaimo vaan läski. Se sattuu. Ja koska se on oma aviomies niin en osaa tehdä mitään asialle. Yritän muistaa, että mä oon muutakin kuin kilot, mutta joskus se on vaikeaa."

"Musta tuntu, että se oli rakkautta ensisilmäyksellä, kun yksissä juhlissa tapasin erään miehen. Pyysin häntä sitten kahville. Hän kieltäytyi ja kertoi olevansa varattu. Myöhemmin kuulin, ettei hän vain halunnut minua, sillä olen ylipainoinen."

"Kaikista inhottavinta on mennä jonkun nuorisoporukan ohi. Melkein jopa pelkään sitä tilannetta. Aina joku sieltä huutaa: "Kauhee läski, hyi saatana!" Monesti on menty itkien kotiin. Sitten on turvauduttu suklaaseen tai itsensä moittimiseen niin kuin ne auttaisi asiaa. Pahinta on, että siihen solvaamiseen ei koskaan totu."

"Olin kerran sokkotrefeillä. Ne päättyivät hyvin äkkiä, kun nainen sanoi minulle: "Anteeks, mutta mä en voi seurustella lihavan kanssa." Jäin yksin nauttimaan illallista ja mietin, että miksihän ei voi? Kertooko mun paino automaattisesti siitä millainen mä olen? Osoittaako mun paino sen, että kohtelen naisia kusipäisesti, en osaa ajatella häntä, olen tylsä, olen ilkeä.."

"En ole koskaan uskaltanut kysyä miestä treffeille. En osallistuntu yläasteen tanssiaisiin enkä lukion vanhojentansseihin, sillä ajattelin etten saa paria ylipainoni takia. Muutenkin sai kuulla painosta ja pojat ei osoittanut kiinnostusta niin miksi kukaan ois mun kanssa tanssinut? En halunnut tulla arvosteluksi painon takia. Kerroin sitten vain kaikille etten tykkää tai uskalla tanssia."

"Mä rakastan tanssimista! Tykkään käydä baareissa tanssimassa ystävien kanssa, mutta nyt se on jäänyt vähemmälle, sillä aina joku sanoo pahaa siitä kun kiloni höllyy tanssiessa. Kerran olin ainoa porukasta ketä kukaan ei tanssittanut niin eräs mies tuli sanomaan, että "kokeile laihduttaa niin joku kiinnostuu.""

"Ystäväni tappoi itsensä viime vuonna, koska hän ei enää kestänyt ihmisten sanoja. Olen itsekkin kuullut, kuinka hän sai osakseen usein ilkeitä kommentteja esim. ostoskeskuksessa tai busseissa. Hän oli kuunnellut painoon liittyviä kommentteja jo vuosia. Hänellä oli valmiiksi huono itsetunto, joten hän ei vaan pystynyt sulattamaan niitä. Hän oli kyllä hakenut apua, mutta se ei kai sitten riittänyt. Hän kertoi minulle usein siitä, kuinka kivaa olisi jos joskus ihmiset näkisivät hänet kauniina, upeana, iloisena ja hyväsydämisenä ihmisenä eikä kohtelisi vain läskinä."

"Siinä vaiheessa, kun sä vuosia kuulet ympäriltä sitä kuinka kilot määrittelee sut ja olet useimmille aina vain se läski niin ei paljon enää huvita mikään. Mitä tässä yrittää, kun niin harva näkee sen millainen mä olen oikeasti? "

Hyvin monia oikeasti sattuu se mitä ihmiset sanoo, ei toki kaikkia. Mutta etenkin jos sitä jatkuu kauan oli sen sanoja sitten aina sama tai aina vaihtuva. Minä ja kaikki edellä kokemuksia kertoneet ihmiset ovat ainakin loukkaantuneet toisten sanoista. Niistä on vaikea päästä yli ja ne saattaa kummitella vielä vuosien jälkeen. Monet tekevät myös itselleen pahaa. Monet eivät uskalla elää elämäänsä.

Toki mäkin ymmärrän ylipainon terveysriskit, mutta siitä ei tässä postauksessa ole kyse. Vaan ihmisen arvostuksesta ja kunnioituksesta ihmisenä. Enkä tarkoita, että ylipainoa pitäisi alkaa ihannoimaan tai tavoittelemaan tai että pitäisi kehua yltiöpäisesti ylipainoisia, jotta heille ei tule paha mieli. Jos ei ole mitään hyvää sanottavaa niin voisiko vain olla hiljaa?

Vai mikä tarve ihmisillä on koittaa pahoittaa toisen mieli ja romuttaa itsetuntoa jopa vuosiksi?

Mä oon niin surullinen kaikkien heidän puolesta ketkä ovat kokeneet aivan käsittämättömän rumaa käytöstä niinkin mitättömän asian kuin painon takia. Tällaisia kokemuksia löytyy maailmasta miljoonia. Minulla on myös omani ja osa ylläolevista oli minun.

Toivon, että tämä postaus herätteli teitä ketkä luulevat, että toiselle voi sanoa mitä vain.

 Toivon, että tämä loi kaikille haukkujille ymmärrystä siitä miten paljon sanat voi satuttaa. 

Toivon ettei kukaan automaattisesti ajattele, että kaikki osaavat suodattaa kuulemansa toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. 

Toivon, että ensi kerralla miettisit uudestaan ennenkuin sanot toiselle "Vitun läski", katsot vain ulkokuorta tai kirjoitat jonkun kuvaan kommentiksi "Ompas lihava! Ei kyllä tee mieli katsoa."

- Krista